KUVAKÄTKÖISTÄ
VAIHTO-OPISKELUN LOPUTTUA
Kaikki loppuu aikanaan. Niin myös minun vaihto-opiskelu.
Pariisi aika oli hienoa ja opettavaista, välillä myös rankkaa.
Mikään ei kuitenkaan tuntunut niin ihanalta, kuin palata keväiseen Suomeen.
Jos viihdyt vaihtokohteessa erinomaisesti, voi puolen vuoden vaihto tuntua liian lyhyeltä. Toisaalta, jos jäät ikävöimään ihmisiä, lemmikkiä tai harrastusta Suomeen, voi puoli vuotta olla sopiva aika kasvattaa omaa elämännäkemystä, kokemuksia ja taitoja. Suosittelen siis miettimään tarkkaan vaihdon pituuden.
Itselläni etu myös kevät-lukukauden vaihdossa oli se, että pääsen syksyllä jatkamaan luokan kanssa normaalista. Olen siitä erityisen iloinen, sillä minulla on luokka täynnä kultaa. :)

Eniten vaihdossa oppii itsestään. Vaihdon aikana huomaa, miten reagoi uusissa tilanteissa (niitä on väistämättä ja paljon), mitä arvostaa arjessaan ja ympäristössään. Tietysti opin toisista kulttuureista, erityisesti ranskan kulttuurista ja kielestä. Vaihto-opiskelu oli upea kokemus, kaikilla, joilla on mahdollisuus suorittaa sellainen, niin voisin käsi sydämellä sanoa, että suosittelen. Upea kokemus ja jos et viihdy vaihdossa, ainakin sen jälkeen arvostat omaa elämääsi Suomessa. ;)
Pariisilla on aina paikka minun sydämessäni.
KEVÄT 
Koska ulkona on hyvin harmaata, päätin katsella vanhoja kauniita kuvia.
Kuvan puu on ehkä upein puu, jonka olen eläissäni nähnyt. Kyseinen puu löytyi Palermon kaupungista Sisiliasta. Aivan valtava koko kyseisellä puulla. Kuinkakohan monta sataa vuotta vanha puu on?
Kukat kukkivat kauniisti nyt lähes kaikissa Pariisin puistoissa, nämä kuvat ovat tasan viikko sitten otettuja Pariisin eteläisessä puistossa.
Ihanaa viikkoa!
PICNIK PARIISASSA
Jo huhtikuussa Pariisissa on lämpimiä päiviä, jolloin voi koota ystävät kasaan tai pakata kirjan mukaan ja mennä puistoon picnikille. 
Pariisissa on lukuisia puistoja, jotka ovat ihania paikkoja istahtaa alas. 
Pariisilaisissa kuin ollaan, picnik koriin voi laittaa viiniä, shampanjaa, patonkia, kroisanttia.. Tai sitten jotain ei niin ranskalaista, mitä mieli tekee. Vaihtareiden kanssa olemme jokainen tuoneet jotain tarjottavaa mukanamme kuten mansikoita, sipsiä, karjalanpiirakoita ja kaksien synttäreiden kunniaksi olemme saaneet myös jonkun leipomaa.
PART 1
PART 2

PALERMO JA KAUNIS MONDELLO
Varatessani matkaa, en tiennyt muuta Palermosta, kuin mitä Google kuvahaku minulle näytti. Hyvältä näyttää ajattelin ja varasin majoituksen ja lennon.
Kysessä oli siis halpalentoyhtiön tarjous ja Sisilian luonto sekä meri kuulostivat aivan ihanalta vietettyäni monta kuukautta suurkaupungissa.
Todellisuudessa Palermossa on vilkas kaupunki, jossa nähtävyyksinä on kaunis vanhakaupunki, katedraali, italian ruoka.. Ei aivan, mitä kuvittelin.
Itse merta Palermosta oli vaikea nähdä, vaikka kaupunki sijaitsikin meren äärellä. Kovalla työllä ja monen kilometrin jälkeen sain löydettyä satama aluetta, josta näin ulappaa. Jos joku kuitenkin haluaa suunnata Palermoon vanhankaupungin takia, sitä voin suositella. 
Mutta Mondello oli sitten toinen juttu sitten. Paikallisbussilla noin tunnin tai kuten viimeisenä päivänä tajusin, myös pyörällä noin tunnin matkan päässä Palermosta sijaitsee Mondello, jonka parhaat ominaisuudet on ihana ranta, meri-aktiviteetit ja vuoret, joiden reunaa pääsi kävelemään. Huipulle asti en päässyt kovasta yrittämisestä huolimatta.
Palermon vanhassa kaupungin laitamilla oli ruokatori, joka oli suosittu launtai aamupäivällä.
Palermon Katerdraali osittain kuvassa :D
Mondellon ranta.
Paikallinen kalastaja.
Paikalliset uimassa. Eleistä päätellen vesi oli vielä kylmää paikallisille.
Näin niin monta liskoa, että onnistuin jopa tallentamaan muutaman kameralleni, vaikka vikkeliä olivatkin.
Menin kerran syömään ravintolaan ja täytyy sanoa, että osa ruoasta jäi lautaselle.. 
Näin Mondellossa ja Palermossa enemmän koiria kaduilla, kuin kissoja.
Ilta aikaan Palermossa, siellä missä löysin meri näkymän.
Nyt olet takaisin Pariisissa ja minulla on 11 päivää jäljellä, kunnes palaan suomeen.


NIGHT WALKING

Lukijat